lauantai 9. toukokuuta 2015

#35 New York, (part 2) matkabudjetti

Ajankohta: 2015, toukokuu

Kuten Thaimaan matkallammekin, kirjasin myös tällä reissulla kaikki ostoksemme päivittäin muistiin. Meillä oli varattu noin 50€ päivässä ruokaan per nenä, mikä jo etukäteen kuulosti kamalan isolta summalta. Onneksi meillä ei tosiaankaan mennyt noin paljoa rahaa ruokailuun! 
Pääasiassa teimme asunnollamme aamupalaa ja joinakin päivinä kävimme tämän lisäksi syömässä aamiaisen ulkona, jos aikaa oli kulunut useampi tunti (saatoimme syödä kotosalla kuuden aikaan ja sitten vielä 9-10 maissa aamiainen ulkona), muttei ihan vielä kehdannut lounaallekaan mennä. Meidän aamiainen kotona koostui alkuviikosta paahtoleivästä (sitä sentään sai kokojyvänä, ettei tarvinnut syödä sitä valkeaa höttöä) ja hedelmistä, loppuviikosta söimme paistettua kananmunaa ja hedelmiä. Tässäpä vähän faktoja pöytään hinnoista:

  • 4 kpl omenoita 9,82 $ (9,1 €), kihonta 3,99 $/lb // 8,25€/kg
  • Pussillinen viinirypäleitä 8,86 $ (8,2 €), kilohinta 3,99 $/lb // 8,25 €/kg
  • Banaanit kilohinta 0,99 $/lb // 2,0 €/kg
  • Kananmunakenno 8 kpl 2,99 $ (2,78 €)
  • Sipsit Popchips 3 oz pussi 2,99 $ (n. 85g pussi 2,7 €)

Esimerkiksi omenat tuntuivat aivan kamalan kalliilta, ostettiin 4 keskikokoista omenaa ja maksettiin niistä lähes kymmenen euroa! Samoin kananmunat, eivät edes olleet isoja, ja hinta oli melkein kolminkertainen Suomeen verrattuna. Kauppa, josta nämä ostimme, oli Gourmet Garage (155 W.66TH ST, New York NY 10023). Tämä sijaitsi siis Manhattanilla. En osaa sanoa, ovatko hinnat ns. automarketeissa paljonkin matalammat, meillähän ei ollut tilaisuutta sellaisessa käydä. 

Picnic eväitä

Toki meille tuli edullisemmaksi ostaa (kalliita!!) kananmunia ja tekaista kotosalla aamiaista, kuin käydä joka aamu ravintolassa syömässä. Kävimme kaikenlaisissa ravintoloissa, mutta pääasiassa pyrimme syömään muuta, kuin pikaruokaa. Olimme perillä 7 kokonaista päivää ja meillä meni viikon aikana keskimäärin 35 $ (32,5 €) ruokailuun hankeä kohden päivässä. Alitettiin siis ruokailuun varattu budjetti aika hienosti - eikä edes sen kummemmin ajateltu koko asiaa. Meillä oli välipalapatukoita Suomesta mukana, joten välipaloja ei paljon tarvinnu ostella paikan päällä - vain pari kertaa käytiin kahvin yhteydessä syömässä jotain. En oikein tiennyt, saako jenkeistä esim. proteiini patukoita, joten otettiin Suomi eväät mukaan. 

Millaisissa paikoissa me sitten syötiin? Kallein ravintola (sunnuntai brunssi), missä käytiin, oli ravintola Swinessä (ravintola esittely sitten erikseen), jolle hintaa kertyi tippeineen 84,95 $ (79 €). Täällä juotiin drinkit, joille kertyi hintaa 24 $ (22,3 €) - muuten juotiin kahvia ja tilattiin molemmille aamiais annokset. Halvimmillaan syötiin kiinalaista China Townissa, paikan nimi oli Young City Fish Balls ja hintaa kahdelle annokselle jäi 12 $ (11,2 €). Ruoka oli hyvää! Toinen (ei niin terveellinen) halpa ruokailu tapahtui aivan kotimme naapuritalon hampurilais paikassa - New Yorkiin tulo iltanamme olimme aika väsyksissä ja nälissämme, joten haluttiin vaan nopsaan jotain mahantäytettä. Paikan nimeä en muista, juustohampurilaiset ostettiin ja hintaa kahdella hampparille sekä vesipullolle tuli 10,5 $ (9,8 €). Tämän tyyppisellä ruokailulla New Yorkissa syönti tulisi halvaksi - eli syö vaika hampurilaisia tai käy ainoastaan China Townissa. Noh, ehkä asia ei ole näin mustavalkoinen, mutta totta on, että pikaruoka on takuulla yksi halvimmista vaihtoehdoista. Tyypillisesti syötiin lounas tai illallinen paikoissa, joiden hintataso oli alhainen/kohtuullinen. Kaksi henkilöä sai mahansa täyteen kivasti noin 20-25 $ juomineen (vettä tahi limukkaa). New Yorkissa on kyllä ravintoloita kaiken paksuisille kukkaroille! Jos et siis ole tottunut syömään "hienommissa" ravintoloissa Suomessa, vaan voit huoletta kävellä Subwayhin sisään, pärjäät takuulla New Yorkissa 30-40 $ päiväbudjetilla ruokailujen suhteen! Kannattaa välillä ottaa take away sapuskaa tai syödä tiskillä (jos tämä vaihtoehto löytyy) niin vältyt tipiltä. 

Järkyttävän imelät juustokakut - ja melko hintavatkin, 4 $ siivu!
Take away kahvi on edullista - halvimmillaan saatiin n. 0,5l kokoinen kahvimukillinen dollarilla. Toki New Yorkissa on Starbucks joka kulmalla (!) ja siellähän kahvi on kallista. Parhaan makuista kahvia saatiin kotitalomme alakerran pikku putiikista. Siellä tuo puolen litran muki maksoi dollarin ja kahvi oli aivan taivaallisen makuista! Harmittaa ihan, miksei Suomessa ole näin halpaa take awayta?

Muita kustannuksia, mihin meillä kului viikon aikana rahaa:

  • American Museum of Natural History, halvimmat pääsyliput 2 kpl 44 $ (40,9 €)
  • Näköalapaikka Top of the Rock pääsyliput 2 kpl 60 $ (55,8 €)
  • Metro/bussi kortti 7 pv 2 kpl 64 $ (59,5 €)

Tässä herkku nro. 2  - äärimmäisen imelät vohvelit. 
Toki shoppailuun kului rahaa eniten, sitä ei käy kieltäminen. Jokainen toki shoppailee oman budjettinsa mukaan, eikä minun mielestäni ole järkeä eritellä tähän jokaista ostosta ja vaatteisiin kulutettua rahasummaa. Sanotaan näin, että en elänyt yli varojeni - se lienee pää asia ;D. Suosittelen kyllä lämpimästi Century 21 outlet myymälöitä. Täältä voit tehdä edullisesti laatulöytöjä. Esimerkkinä tekemäni heräteostokset (toisen tarpeessa todella olin ja toista en olisi tarvinnut - mutta minkäs itselleen voi jos hieman himoitsee laukkuja): Michael Korsin kevät trenssille jäi hintaa 89 $ (alkuperäinen hinta taisi olla noin 230 $) ja Guessin laukulle 49 $ (99 $). Voit siis tehdän kohtuuhinnoilla hyviä löytöjä!

Olen tainnut jo aiemmin käydä läpi majoittumisen hintamme, mutta laitetaan se vielä tähän kertauksena: 288 € / 7 yötä, eli hintaa yölle jäi 41,1 €. Kannattaa siis suosia esimerkiksi Airbnb:tä kun matkustat New Yorkin kaltaiseen hotellihintatasoltaan kalliiseen kaupunkiin. Meidän majoittajana olivat kaksi mukavaa tyttöä, joita ei paljon kotosalla näkynyt. Viereisessä huoneessa oli kolme eri turistia sohvamajoituksessa, mutta meillä oli oma huone jonka ovi oli lukollinen. Huoneisto oli vanha mutta siisti ja vastasi hyvin kuvausta netissä. Saimme käyttää keittiötä ja suihkutiloja kuin kotonamme. Ainoa miinus puoli oli jyrkkien rappusten kapuaminen kuudenteen kerrokseen - yhteensä 85 rappua! Ei siis voi väittää, etteikö meille olisi tullut viikon aikana peppu treeniä! 

Tässä vielä yhteenveto kahdelta hengeltä:

Lennot: 800 €
Majoittuminen: 41,1 € / yö
Ruokailut: 65 € /päivä (2-3 ruokailua päivässä ravintolassa, loput syömiset kotona kokaten)

Toivotaan, että tästä on hyötyä jollekin New Yorkiin matkaavalle oman matkabudjetin suunnittelussa. Minä yritin etsiä tietoa ennen matkaan lähtöä, mutta laihanlaisesti löytyi. Onneksi sentään luin jostain blogista (sattumanvaraisesti, en muista, mistä) majoittumismahdollisuudesta paikallisten kotona. Olin nimittäin melko kauhuissani hotellihuoneiden hinnoista (alkaen 90 € yö, ja hotellit olivat joko kaukana  Manhattanilta tai saaneet erittäin huonot arvostelut asukeilta). Aion kyllä jatkossakin käyttää Airbnb:tä majoittumiseen, tämä oli sen verran positiivinen kokemus.

Oliko tämä postaus hyödyllinen? Kommentoi!

torstai 7. toukokuuta 2015

#34 New York City - part 1

Ajankohta: 2015, toukokuu

Nyt se on koettu, ensimmäistä (muttei todellakaan viimeistä) kertaa, New York City ja Manhattan! Meidän 7 päivää Cityssä sujui mahtavasti, meitä ei varastettu, emme eksyneet kertaakaan ja budjetissakin pysyttiin, eli rahat eivät loppuneet. Olin ilmeisesti suunnitellut meidän matkan aikataulun aikalailla väljäksi - mikä on tietenkin parempi, kuin liian tiukka aikataulu. Ajattelin jakaa reissupostaukset kolmeen osaan: ensimmäisessä kerron nähtävyydet, joissa kävimme, toisessa käyn läpi muutaman ravintolan ja kahvilan ja kolmannessa käsittelen rahanmenoa (ihan vaan vinkkinä, jos joku sattuu googlettamaan - minä en löytänyt tästä kuin muutaman vinkki -postauksen ja oli hieman hankala arvioida, paljonko kannattaisi varata rahaa esim. ruokaan).

Kentällä passintarkastus takana ja lentoon lähtö edessä!
Pinkit passinkuoret ja pinkki matkalaukku - tuliaisia
Bangkokista ;)
Saavuttiin New Yorkiin paikallista aikaa noin kolmen maissa ja kentällä meni kaikkinensa noin puolitoista tuntia. Selvittiin siis paljon nopeammin, mihin oltiin varauduttu (noin kolmeen tuntiin - minkä jotkut varmasti joutuivatkin jonottamaan passintarkastukseen). Varaa siis aikaa jonotukseen! Kentältä meni noin 45 min matkustaa Manhattanille. Otimme siis alkuun Airtrainin ja vaihdoimme metroon. Kentälle tulo oli huomattavasti nopeampaa, sillä tajusimme ottaa eri metrolinjan, joka ei pysähtynyt jokaisella asemalla. Liikkuminen metrolla ja busseilla manhattanilla on äärimmäisen helppoa, kun vain vaivautuu ennen lähtöä ottamaan selvää vaihdoista ja siitä, mikä on nopein vaihtoehto. Kannattaa ostaa esim. 7 päivän metrokortti (30 $ / 27,6 €), pääset liikkumaan sillä rajattomasti metrolla ja busseilla ainakin Manhattanilla, Brooklynissa ja Bronxin puolella. 

Pakolliset siipikuvat!
Sunnuntaina mentiin heti aamusta Greenwich Villageen kiertelemään; käytiin mm. Carrien kodin rappusilla - siis siellä missä ne Sinkkuelämän kohtaukset on kuvattu. Frendien talo oli myös pakollinen ja koska meillä oli rutkasti aikaa ennen varattua brunssia, käytiin myös kävelyllä Hudson joen varrella. Lähdimme Pohjois-Manhattanilla sijaitsevalta asunnoltamme hyvissä ajoin ennen yhdeksää. Valitsimme matkantekovälineeksemme bussin, koska meillä ei ollut kiire ja sillä tavoin näimme kivasti Manhattania - toisin kuin metrolla huristellessa. Suosittelen siis käyttämään bussia, jos ei ole ruuhka-aika, sinulla ei ole kiire ja haluat ihastella maisemia (muussa tapauksessa valitse metro). Jäimme pois Washington Square Parkin kohdalla - täällä taiteilijat kohtaavat ja hakevat inspiraatiota. Tällä kertaa Parkissa oli soittamassa mies pianoa! Viehättävä kohtauspaikka.

Washington Square Park huhtikuun lopussa.
Seuraavaksi oli vuorossa WTC:n kaksoistornien uhrien muistomerkki sekä uusi One World Trade Center (missä muuten on tänä keväänä 2015 avattu uusi näköalapaikka). Emme käyneet uudessa tornissa sisällä. Muistomerkit olivat näyttävät ja valtavan kokoiset - ja nimiä täynnä. Tuli aivan kylmiä väreitä ja hämmentynyt olo.

WTC:n kaksoistornien muistomerkki - toinen niistä kahdesta.
Sunnuntaina olivat vielä vuorossa Flatiron Buildingin tsekkaus - näyttävä! - ja Time Square - valtavasti ihmisiä! Älkää ihmeessä nostako tässä maailman taloustilanteessa euroja mukaan vaihtaaksenne niitä käteiseksi. Meille kävi Time Squarella niin, että vaihdettiin käteistä valuuttaa ja kurssi oli niin huono (+ muut vaihtoon liittyvät kulut), että "hävittiin" varmaan lähemmäs 100 €! Enempää ei enää vaihdettu, vaan käytettiin luottokorttia. Luottokortilla maksettaessa kurssi vaihteli 0,91 ja 0,94 välillä.

Tima Square - ja väentungos.


Me ei olla mitenkään suuria taiteen ystäviä, joten museoksi valikoitui lukuisten taidemuseoiden sijasta American Museum of Natural History. Sisään päästiin melko vähällä jonotuksella, kun oltiin liikkeellä jo aamutuimaan. Minulla oli vielä alkuviikosta hieman unirytmi sekaisin ja museopäivä maanantainakin heräsin aamulla viiden maissa. 
Me kierreltiin melkein kaikki osastot ja huoneet läpi, ja silti aikaa meni huimat 3,5h ilman pidempiä taukoja! Emme jääneet juurikaa lueskelemaan näyttelyiden tekstejä, vaan tyydyimme katselemaan. Jos siis tiedät, että haluat kiertää koko helahoidon läpi ja vielä perehtyä johonkin aiheeseen tarkemmin, suosittelen varaamaan reilusti aikaa. 
Olin etukäteen valkannut meille muutaman kirppiksen 3rd avenuelta ja päätettiin museon jälkeen hypätä bussiin, joka sopivasti lähti ihan vierestä ja meni Central Parkin läpi Upper West Siden puolelle. Päästiin siis kolmannen avenuen risteykseen ja käveltiin muutama katu ylöspäin. Kirpparit sijaitsivat 81. kadun ja 83. kadun välissä. Suoraan sanottuna en jaksanut kovin tarkkaan alkaa penkomaan, enkä usko että olisin löytänyt ainakaan mitään vaatteita täältä. Toki myynnissä oli. mm. merkki laukkuja ja - kenkiä, mutta en tarvitse käytettyjä 200 dollaria maksavia korkkareita. Muutenkin vaatteet olivat minun makuuni liian "hienoja" (en keksi parempaa sanaa - kalliita pukuja jne.), ja shoppaajien ikä taisi keskimäärin olla reippaasti yli 50 vuotta. Mutta jos metsästät vaikkapa Chanelin merkkilaukkua, saatat tehdä täällä löytöjä!

Maanantaina univelkaa oli vielä sen verran, että kun saavuimme kotiin puoli kuuden maissa ja suunnittelimme pikku torkkuja ennen Brooklyn Bridge -kävelyä, nukuimme puolen tunnin iltapesusessioita lukuunottamatta ilta kuudesta aamuun asti! Mahtoivat majoittajamme ja viereisen huoneen sohvalla yöpyvä turisti ajatella, että mitä kummaa porukkaa nämä ovat, kun menevät yöunille niin ajoissa :D.


Meidän "kotitalo"
Koska oltiin New Yorkissa, missä lukuisat pilvenpiirtäjät kohoavat kohti taivaita, pakollinen näköalamesta oli käytävä ja meille paikaksi valikoitui Top of the Rock (30 Rockefeller Center). Tämä hupi maksoi 30 $ (noin 28 €), joten aika kallista verrattuna esim. Berliinin kuuluisaan näköalapaikkaan, TV torniin. Mutta oli se sen arvoista! Näkymät ympäri Manhattania ja kauemmaskin olivat upeat!


Koska meidän ei ollut tarkoitus pyhittää ostoksille kovinkaan paljoa aikaamme, ei alun perin ollut tarkoituksena tutustua sen kummemmin ostospaikkoihin (tarkoitus oli käydä vain muutamassa tavaratalossa). Erään ravintolan tarjoilija kuitenkin ilmoitti, että meidän on "ehdottomasti mentävä shoppailemaan SoHoon" - joten mehän mentiin. Tällä ensimmäisellä reissulla ei mukaan lähtenyt kuin kahdet farkut (minulle, joo-o), mutta kävimme siellä vielä 2 kertaa, emmekä selvinneet kummastakaan reissusta tyhjin käsin! 


Näkymiä pohjoisen suunnalle.

Turistit, toinen irvistää kun ei osaa hymyillä normaalisti!

Näitä söpöjä taloja oli mahottomasti! Ihana niitä oli tuijotella ja kuvailla.

Koska meillä oli shoppailun jälkeen vielä "tuhottomasti" aikaa käytettävänä, huristeltiin aivan Manhattanin eteläkärkeen ja hypättiin ilmaiselle lautalle Staten Islandille. Vapaudenpatsas ja Manhattan näkyivät hienosti!

Eteläinen Manhattan lautalta kuvattuna.
Lauttamatkan jälkeen kävimme vielä shoppailu kierroksella Century 21 ostoskeskuksessa (ja näitähän on Manhattanilla kaksin kappalein, kävimme kyllä molemmissa ostoksilla). Lisäksi erehdyimme ostoksille kalliiseen ruokakauppaan - maksoimme törkeän hinnan omenoista ja viinirypäleistä, lupaan kertoa tästä lisää! Keskiviikkona sitten reippailimme oikein urakalla. Ajelimme bussilla Central Parkin pohjoiseen päähän ja lähdimme kävelemään etelää kohti. Kiertelimme ja kaartelimme, pysähdyimme välillä kuvaamaan ja syömään vohvelit, ihastelemaan kilpikonnia lammenrannalle, kiipeilemään linnan (Belvedere Castle) kapeissa portaissa ja lopulta päädyimme piknikille ja ottamaan aurinkoa. Meillä oli siis eväät mukana ja ne kyllä maistuivat noin kahdeksan kilometrin kävelyn jälkeen. 

Puisto kierroksen jälkeen kipaisimme lähellä olevalle 5th avenuelle ja siitä East 56th streetille, missä sijaitsi Nike Town - kerroksia taisi olla yhteensä viisi ja valikoimaa oli siis aivan valtavasti. Me tyydyttiin vain ihmettelemään. Jos siis fanitat Niken tuotteita ja muuta et päällesi huolikaan, mene ihmeessä tänne - ja varaa paksu lompakko mukaan!


Keskuspuiston maisemia.

Juoksu tuntui olevat trendilaji Cityssä - juoksijoita
oli aivan V-A-L-T-A-V-A-S-T-I (tosin ei tässä kuvassa)

Peace! :D

Torstai ja perjantai vietettiin kaupoissa kierrellen, tavaraa haalien ja kaupungin kaduilla haahuillen (niskat jumissa takakenoisesta asennosta). Itse tein muutamia hankintoja farkkujen lisäksi: Foot Lockerista (en ollut aiemmin kuullutkaan tästä) ostin Niken Free 5.0 lenkkarit tarjouksesta ja Niken Lunartempot. Century 21:stä mukaan lähti perus musta neuletakki, Michael Korsin trenssi (pilkka hintaan) ja mustat nahkaballerinat. Ai niin - ja laukku. Mutta sentään en tuhlannut siihen kuin vajaan 50 dollaria - Guessin tuotteet olivat niin edullisia. Lompakonkin (jollaiset taitavat lähennellä Suomessa 100 €) sai halvimmillaan noin 20 dollarilla. Huhhuu, en kyllä ikinä osta mitään "merkki" kamaa Suomesta.

Luurankoko?
Tuntuu, että paljon ehdittiin näkemään - myös se kuuluisa Brooklynin silta, mikä ei meinannut millään onnistua, sillä ensimmäisellä kerralla nukuimme koko illaan, toisella kerralla pääsimme Brooklynin puolelle asti, mutta meillä ei ollut takkeja mukana (idiootit!), joten meinasin jäätyä ja jouduimme maito metrolla takaisin kotiin. Kolmannella kerralla - viimeisenä iltanamme Cityssä - pääsimme vihdoin tosi toimiin ja kävelimme sillan. Luonnollisesti Manhattanille päin ja pysähtelimme joka kymmenen askeleen välein kuvaamaan :D. Tämä loma tuli kyllä tarpeeseen ja oli kaiken kaikkiaan ihana kokemus! Ensi kerrallekin jäi jotain nähtävää vielä, ei ihan kaikkea kuitenkaan ehditty viikossa ;D. Suosittelen New Yorkia lämpimästi - ainoa miinus on pitkä lentomatka, mutta sekään ei estäisi minua lähtemästä uudelleen jos aikaa ja rahaa löytyy. Upea kaupunki!

Palaan vielä reissuun liittyen muilla aiheilla. Tässä kuitenkin tiivis infopaketti meidän viikon kulusta - toivottavasti joku jaksoi lukea ja vielä enemmän toivon, että joku sai tästä omalle matkalleen inspiraatiota. 

Palataan! 
-Tiina