perjantai 21. elokuuta 2015

#43 Matka Ranskan Rivieralle: mitä pakata mukaan ja millä budjetilla liikkeelle?

Pari päivää lentoon, taas voi päivitellä, miten aika on kulunut nopeasti! Meidän reissu tosin alkaa jo huomenna aamulla, kun suuntaamme kohti Vantaata. Meidän lento lähtee sunnuntaina niin varhain, että kentällä on oltava jo viiden maissa aamusella. Nyt kävi niin, että mitään tarkkaa päiväohjelmalistaa en ole laatinut (mikä aiheuttaa allekirjoittaneessa hieman ristiriitaisia tuntemuksia), vaan mennään soveltaen. Meillä on muutamia kohteita / reittejä tiedossa ja kaipa vaan päätämme ennen auton rattiin hyppäämistä, minne tälläkertaa ajetaa. Tosin meillä on auto vain kolmen vuorokauden ajan käytössä, eli sen verran, mitä olemme Frejusissa. Sunnuntaina ajellaan varmasti hissukseen kentältä kohti Frejusia ja mahdollisesti käydään jossain kaupungin lähellä jaloittelemassa, jos sopiva reitti löytyy. Maanantai ja tiistai pyhitetään auto- ja patikkaretkeilylle, käydäänpä ehkä vesipuistossakin, jos innostutaan.
Keskiviikkona on auton palautus takaisin Nizzan lentokentälle ja toivon mukaan saamme viedä laukut Nizza-hotellillemme ennen tätä. Kentältä voisimme siinä tapauksessa suunnata suoraan auringonottomestoille, kun ei olisi laukkuja raahattavana.



Tämä matka on taas kerran monella tavalla erilainen verrattuna aiempiin reissuihimme. Seuraavat seikat eivät välttämättä vaikuta konkarireissaajan lähtöön millään tavalla, mutta minulle ne ovat aiheuttaneet pienoista päänvaivaa - tai ainakin tavallista enemmän pähkäilyä. Meillä ei nimittäin ole ollenkaan ruumaan meneviä laukkuja, vaan lähdemme liikkeelle ainoastaan käsimatkatavaroiden kanssa. Ei kuulosta pahalta, eikä varmasti olekaan, mutta aiheuttaa kuitenkin ylimääräistä suunnittelua matkalaukun sisällön suhteen. Aiemmin kun on voinut pakata vähän (lue: kilotolkulla) ylimäräistä vaatetta ja kenkää mukaan, niin tällä kertaa täytyy ihan ajatuksen kanssa miettiä. Eipä siinä, jos lähtisimme vain perinteiselle kaupunkilomalle. Tai vielä parempi rantaloma: kunhan bikinit ovat messissä, niin sillä pärjää jo pitkälle. Mutta meidän on otettava mukaan sopivat vaatteet/kengät vaellukseen, vaatteet illallistamiseen, kaupungin vilkeeseen ja toki ne bikinitkin olisi hyvä muistaa. Pakkaaminen alkoi eilen ja jatkui tänään. Nyt ollaan jo voiton puolella!

Omasta mielestäni tällaiselle viikonmittaiselle monitoimilomalle - kun matkustat vain käsimatkatavaroiden kanssa - on hyvä otta kolme valmiiksi koottua asua ja 1-5 extra vaatekappaletta tarpeen mukaan. Onnistuinpa vielä käytännössä toteuttamaan tämän itsekin. Tässä ovat meikäläisen kolme asua: illallista varten mekko + kengät, kaupunkia varten shortsit + t-paita ja patikointia varten urheiluun käypäset shortsit + paita + kengät. Rantapuuhiin erilliset sandaalit ja maximekko, jossa voi lähteä huoletta myös kaupungin vilinään (Huom, extra vaate nro. 1!). Viileneviin iltoihin siisti ohut villatakki (extra nro.2), patikointiin vaihtopaita (extra nro.3) ja kaupunkiasuun vaihtopaita (extra nro.4). Näin ollen minulle jäi pakkausvaiheeseen yksi villi kortti, mitä en takuulla jättänyt käyttämättä (toki en enää muista mikä niistä vaatekappaleista kantaa tätä nimenomaista titteliä). Sanotaanko näin, että yleensä olen kaupunkilomalle pakannut mukaan esim. paitoja yhden jokaista päivää kohti. Sitten tulee kannettua vähintään puolet niistä puhtaina takaisin, kun käytinkin vain niitä paria-kolmea. Viikko on kuitenkin aika lyhyt aika, en ymmärrä, miten en vaan osaa ikinä pakata järkevästi? Nyt siihen tuli muutos. Luulenpahan vain, että edellämainituilla asukokonaisuuksilla lisukkeineen pärjää lähes kuka vaan viikonmittaisesta monitoimilomasta ja pääsee matkaan pelkän käsimatkatavaralaukun kanssa. Laukkuun kun pitää (ainakin meikäläisen) mahduttaa hurjasti paljon muutakin kuin vaatteet ja kengät!

Uusi hellehattu on täydellinen ja löytyi alesta 7€ hintaan!

Siirrytäänpä käsittelemään pakkamisen sijasta raha-asioita. Ranskan ja erityisesti sen Riviera -alueen hintatasosta on ollut vaihtelevasti tietoa. Sen verran olemme netistä saaneet lypsettyä irti, että halvempaa on, kuin kotomaaperällä ja perus illallisen juomineen saa alle parilla kympillä (siis alku-, pää- ja jälkiruokineen). Saa nähdä, pitääkö tämä Mikon lukema väite paikkaansa. Meillä ei ole kummassakaan hotellissa aamiaista, joten olemme varautuneet neljään omatoimiseen hotelliaamiaiseen (pussipuuroa ja pähkinöitä) ja kolmena aamuna voi sitten piipahtaa ravintola-aamiaiselle.

Pidetään nyt mielessä, että mitä tahansa olen aiemmin kirjoittanut, tämä ei tule olemaan shoppailu loma. Meidän on tarkoitus selviytyä reissusta pienellä budjetilla kuitenkaan kokemuksista tinkimättä. Toki jokaisella on tietyt kriteerit, millaisen aktiviteetin laskee lomallaan mielekkääksi ja nimenomaan mieleenpainuvaksi aktiviteetiksi, eikä meidän lista välttämättä tyydytä kaikkien nälkää. Tälle omalle listalleni kuitenkin kuuluu paljon sellaista, joka ei vaadi välttämättä laisinkaan rahaa - tai korkeintaan kustannuksia syntyy matkustuksesta paikkaan X bensakulujen muodossa. Kärkipäässä ovat Ranskan luonnosta nauttiminen ja siihen tutustuminen - samoin kuin maaseutuun ja viehättäviin pikkukyliin, joiden kadut ja rakennukset ovat kuin toisesta maailmasta. Myös Antiikin Rooman aikaisia rakennelmia on opaskirjojen mukaan siellä täällä, joten kyllä me jotain amfiteatteria tai muuta vanhaa käymme ihmettelemässä. Biitsillä tulee takuulla vietettyä aikaa. Suomen kesä oli aika kehno (no toki nyt on hyvä keli, kun lähdemme kohti etelää), joten kyllä nyt yhdeltä viikon lomareissulta on uhrattava aikaa vaaka-asennossa grillautumiseen. Nizzassa erityisesti vanhakaupunki ja läheinen Ezen kylä kiinnostavat, tutustumme. Jo onhan vielä Monaco! Vaikuttaisi olevan ihan kohtuullisesti ohjelmaa yhdelle viikonlomalle, vai mitä ;). Kaiken tämän lisäksi aiomme nauttia ruoasta, tietenkin. Omia eväitä ollaan pakattu mukaan lähinnä säästösyistä ja myös käytännöllisistä syistä: jos lähdemme anivarhain aamulla ajelemaan kohti patikkamestoja, on kätevää tehdä puurot "kotona". Samoin välipalat oli meidän mielestä ihan sama kantaa mukana Suomesta.

Mutta mennäänpä asiaan, matkabudjettiin:

Lennot maksoivat kuluineen noin 330€ kahdelta hengeltä. Lennämme Norwegianilla, lento on molempiin suuntiin suora.
Hotellit maksoivat yhteensä 540€. Valitsemamme hotellit olivat valikoiman halvimmasta päästä. Ne valikoituivat hinnan, sisustuksen (moderni) ja asiakasarvioiden perusteella. Halvemmallakin olisi päässyt, mutta halusimme tällä kertaa näin. Tuo hinta ei kuitenkaan ole kovin paha seitsemältä yöltä, joka maassa ja kaupungissa kun hintataso vaihtelee niin paljon ja Nizzassa hotellin vaikuttivat olevan enimmäkseen 100€ yöltä ja siitä ylöspän.
Auton vuokra kolmelle vuorokaudelle maksoi 195€. Valittiin pieni viisiovinen henkilöauto, toivottavasti tulee Pösö!

Palataan reissu jälkeen, kirjoitettavaa varmasti riittää useamman postauksen verran! Au revoir!