perjantai 4. syyskuuta 2015

#45 Päivä autoillen Etelä-Ranskassa (part 2) - Grand Canyon du Verdon

Lac de Sainte-Croix järven pohjoispää, tästä alkaa Gand
Canyon du Verdon

Ajankohta: 2015, elokuu

Upea Lac de Sainte-Croix järvi Etelä-Ranskassa lumosi minut täysin. Vesi on upean väristä ja maisemat järven ylle olivat huikeat - jos olisimme etukäteen osanneet ottaa selvää tästä seudusta, olisimme ehdottomasti suunnitelleet reissumme toisin. Järven pohjoispäässä oli parikin leirintäaluetta, joissa olisi voinut yöpyä teltassa tai pienissä mökeissä. Järvellä olisi voinut harrastaa vesiurheilua; ainakin melontaa ja polkuveneilyä. Lisäksi Verdonin kanjonissa olisi ollut ainakin koskenlaskumahdollisuus. 

Kanjoniin parin-kolmensadan metrin pudotus

Lähdimme siis ajelemaan kanjonin poihjoispuolella mutkittelevaa tietä Lac de Sainte-Croixin järven päästä. Jos olen oikein ymmärtänyt, tämä reitti ajetaan tavallisesti juuri toisin päin. Maisemat olivat huikeita - suorastaan pelottavia tällaiselle lievää korkean paikan kammoa potevalle. Kuvia otimme useammalta levähdyspaikalta, mutta eiväthän ne anna oikeutta maisemille. Pysähdyimme syömään myöhäistä lounasta La Palud-sur-Verdonin kylään ja jatkoimme matkaa kohti itää. Aivan kylän ulkopuolelta lähti Routes des Crêtes -reitti, joka nimenomaan on ympäriajettavissa yhteen suuntaan - reitti palaa kylälle. Onneksi päätimme poiketa tälle huimia näköaloja tarjoavalle vuoristotielle! Huippu hipoi pilviä, tuuli tuiversi pystysuunnassa ylöspäin ja kotkat liitelivät kanjonin yllä. Näköalat olivat kertakaikkisen mahtavat. Kuskilla pitää olla tällä tiellä malttia olla vilkuilematta maisemia, sillä tie on yhtä mutkaa vaan ja todella kapea.


Meidän matka jatkui Draguignanin kaupunkiin ja sieltä Frejusiin. Koimme paluumatkalla todellisen rankkasadekuuron. Vettä satoi niin paljon, että auton pyyhkimet eivät millään pysyneet perässä. Ilmeisesti ranskalaiset insinöörit eivät teitä suunnitellessaan ota huomioon tällaista sateen mahdollisuutta, sillä teiden kallistukset olivat kaupungeissa olemattomat ja ajelimmekin siis osan matkasta kuin leveässä purossa. Ei ole vastaavaa tapahtunut Suomessa. 


Jos haluat yhdistää autoilun, retkeilyn ja hienot maisemat, Grand Canyon du Verdon tajoaa siihen mainiot puitteet. Patikointia voi harrastaa muutaman tunnin retkistä puoli päivää kestäviin. Ilmeisesti tarjolla on myös vaativampia, pidempiä reittejä yönyli patikointiin. Leirintäalueita oli sekä suuren järven tuntumassa, että La Palud-sur-Verdonin kylän lähistöllä. Myös hotelleja ja majataloja oli siellä täällä. Vesiurheilusta kiinnostuneille on myös tarjontaa. Harmitti hieman, kun emme olleet yhtään ymmärtäneet etsiä tietoa etukäteen näistä mestoista. Jos joskus palaan Ranskan eteläosiin, harkitsen tosissani uhraavani lomastani useamman päivän näille upeille maisemille ja luontopoluille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti