#73 Cobacabana, Bolivia - rajakaupunki Titicaca järven rannalla

Ajankohta: marraskuu 2016

Loka-marraskuussa tekemämme Etelä-Amerikan matkan kakkos etappina oli Bolivia. Päivät Perun puolella kävivät vähiin, olimme viettäneet kolmisen viikkoa tutustuen Cuscon, Arequipan ja Colca -kanjonin alueeseen. Oli siirryttävä eteenpäin ja vietimmekin viimeisen yön Perun puolella kaupungissa, joka päätyi myös olemaan korkein majoituspaikka reissullamme; tuo kaupunki oli Puno, joka sijaitsee noin 3800m meren pinnan yläpuolella. Punossakin olisi ollut nähtävää niin patikoinnin kuin Titicaca järvellä kelluvien saarien muodossa, mutta emme malttaneet enää jäädä tutustumaan tarkemmin. Se olikin melkoinen matkustusrupeama: lähdimme aamupäivällä Chivaysta, saavuimme iltamyöhällä Punoon, lähdimme yön yli nukuttuamme aamupäivällä Punosta, saavuimme iltapäivällä Cobacabanaan ja lähdimme seuraavana päivänä iltabussilla kohti La Pazia. Näistä viimeisin bussimatka onkin ihan oma tarinansa.. Mutta keskitytään nyt Cobacabanaan - mitä ihmettä siellä muka ehtii yhdessä illassa ja vajaassa päivässä, ja miten se rajan ylitys sujuu?

Rajanylitys sujuu vaivattomasti

Punosta pääsee collectivolla (minivani, kymmenkunta ihmistä vetävä pikku bussi) kätevästi Bolivian rajalle, bussiterminaalin nimi on Terminal Terreste. Matka rajalle on suht nopea, auto starttaa heti kun se on täynnä ja meillä kävi ajoituksen kanssa (taas kerran) tuuri - bussiterminaaliin saapumisestamme ehti kulua noin vartti ja kuljettajamme jo starttaili autoa ja niin sitä taas mentiin! Hintaa tuli vaivaiset 10 solea eli silloisella kurssilla noin kolmisen euroa. Bussikuski ei puhunut englantia, eikä kukaan matkustajistakaan, mutta riittävästi hoettuamme "Cobacabanaa" pääsimme aivan rajatarkastukselle saakka. Rajalle päästyämme kävimme leimat passiimme Perun puolella ja lampsimme Bolivian puolelle jonottamaan passin tarkastukseen. Siinä nähtiin, miten jossain päin maailmaa rajan ylityksen ongelmatilanteet voi hoitaa rahalla: joku naisihminen ei ollut saanut leimaa passiinsa tultuaan Bolivian puolelle, vaikka oli omien sanojensa mukaan hoitanut rajan ylityksen kuten kuuluukin. Siitä hän selvisi rahalla, pikku summa seteleitä pöytään ja leimat passiin! Mitenköhän tuollainen tilanne olisi Venäjällä hoidettu, epäilenpä ettei siitä olisi noin vain rahalla selvitty, vähintäänkin Niiralan rajanylityspaikalta olisi tullut Sortavalan keikka.

Auringonlasku Cerro Calvario -kukkulalta

 

Raja muodollisuudet hoidettuamme (ja leimat passiin saatuamme!) hyppäsimme Cobacabanan kylälle menevään bussiin ja taas kerran odottelimme sen täyttymistä. Matka keskustaan taittuikin sitten livakasti ja etukäteen varaamamme hotellikin löyty helposti. Heitimme tavaramme huoneeseen ja suuntasimme syömään. Olin lukenut, että Boliviassa ruoka ei ole kummoista verrattuna Peruun, mutta ainakin täällä rajakaupungissa se maistui ihan kelvolliselle. Tämän jälkeen suunnistimme sataman kupeessa olevalle kukkulalle, Cerro Calvariolle. Kukkulalle kiipeävät niin pyhiinvaeltajat, kuin turistitkin ja jälkimmäisillä lienee mielessä auringon laskun ihastelu - ihan niin kuin meilläkin oli! Ylös pääsee portaita pitkin ja matkan varrella on kojuja, joista voi ostaa esimerkiksi matkamuistoja tai juomista (onneksi, eräät kun lähtivät liikenteeseen vaivaisella puolen litran vesipullolla). Kun me saavuimme perille kukkulan laelle, oli paikalla jo jonkin verran porukkaa. Hyvin kuitenkin mahduttiin sekaan ja oma kivi saatiin missä puuduttaa takapuoli auringon laskua odotellessa! Siihen oli vielä aikaa ja pieni vilukin kerkesi tulla. Olimme kyllä varustautuneet kevytuntuvatakein, mutta niinkin korkealla kuin vajaassa neljässä kilometrissä illat voivat olla hieman vilakoita, vaikkei kaikkein kylmin aika vuodesta ollutkaan. Auringonlasku oli kuitenkin kaunis ja muutenkin kelpasi ihailla kaunista järvimaisemaa ja kukkulan juuressa olevaa satamaa kymmenine veneineen. Näkyipä siellä melojiakin, vinkkinä jos vietät tässä mukavan oloisessa pikkukaupungissa useamman päivän.

Isla del Sol, Inkojen synnyin saari

Kävimme matkalla hotellille kysymässä aikatauluja Isla del Solin saarelle lähtevistä veneistä. Päädyimme kuitenkin ostamaan liput vasta seuraavana päivänä heti aamusta. Näin ollen olimme jo reilusti ennen kahdeksaa liikenteessä heti aamutuimaan ja suuntasimme venelippuinemme satamaan. Matka saarelle kestää noin 1,5h, joten kannattaa varata mukaan vaikka kirja. Kyllä se matka taittui maisemia ihaillenkin. Jäimme pois "kakkos" satamassa ja lähdimme välittömästi metsästämään vessaa ja siitä sitten patikka polulle. Aioimme siis kävellä satamasta toiseen ja paluumatka Cobacabanaan taittuisi näin ollen siitä "ykkös" satamasta, jonne olimme jättäneet tulomatkalla osan porukasta. En tajua, miten meillä oli mennyt ohi, että saarelle tulee ostaa pääsylippu, vaikka olimme lukeneet useammasta lähteestä vinkkejä saarella retkeilyyn. Eipä tuota lippua kukaan tullut kyselemään, mitä nyt matkalla jutustelimme kahden miehen kanssa jotka olivat kävelemässä reittiä juuri vastakkaiseen suuntaan ja he kummastelivat ettei meillä ollut lippuja 😃. Kannattaa se kuitenkin käydä ostamassa, ilmeisesti lippu koju on heti satamassa?

Perussa ollessamme teimme kolme yötä kestäneen retken, joka huipentui Machu Picchulle. Retkioppaamme Jesus oli mahtava tarinan kertoja ja hän selosti meille mm. Inkojen historiasta. Tarinan mukaan ensimmäinen Inka syntyikin Isla del Solille. Saari on saanut nimensä siitä, että siellä paistaa lähestulkoon aina.

Polut ovat helppokulkuisia, me aloimme seuraamaan rantaviivan tuntumassa kulkevaa ja pian jo kallioiden päälle nousevaa. Maisemat ovat hienot, vasemmalla puolella siintävät Cordillera Realin lumihuippuisten vuorten ääriviivat - vinkkinä teille, joilla tämä lähes neljän kilometrin korkeus merenpinnasta ei tunnu kropassa; Cordillera Realille pääsee huokeaan hintaan trekkaamaan aina kahdenpäivän retkistä useita päiviä kestäviin! La Pazissa ainakin meidän hostellista pystyi varaamaan retkiä tänne (me sen sijaan valitsimme Salar de Uyunin retken), muista kuitenkin että yöpyminen Realilla tapahtuu yli 5000m meren pinnasta ja samoin patikointikin pääosin.

Palataan takaisin Isla del Solille. Saavuimme polkua pitkin rantaan joka oli autio ihmisistä muttei possuista! Rannan toisesta päästä lähti (viitoitettu!!) tie viistosti oikealle paikallisen asutuksen keskelle. Ylämäkeen tarpominen otti minulla jo tässä korkeudessa hieman voimille, joten välillä oli pakko pysähtyä tasaamaan sykettä. Paikallisethan viuhtoivat ohi mahdotonta vauhtia, yksikin muori oli kantanut ilmeisesti koko ikänsä selkä vääränä jotain hyvin raskasta, koska hänkin noin 90 asteen kumarassa pisteli menemään meidän ohi aikamoista haipakkaa! Aurinkokin porotti jo puolen päivän aikaan todella kuumasti, joten hiki virtasi senkin puolesta.

Eipähän satanut, vaikka ei kai auringon saarella pitäisikään sataa.

Saavuttuamme pienen kylän keskusaukiolle meitä oli vastassa nuori poika ja vanhempi mies. He pysäyttivät ja alkoivat vaatia maksua paikallisilla teillä kulkemisesta. Jutun teko loppui lyhyeen koska me emme puhuneet espanjaa ja he eivät puhuneet englantia. Eipä aikaakaan kun perästämme paikalle ilmestyivät kolmikko, joista yksi osasi espanjaa. Juttu alkoi selvitä. Pääsymaksulipuke on ostettava tätä tietä kulkevien turistien ja maksu menee mm. lasten koulutukseen ja tien ylläpitoon. Näinköhän? Turha tietysti alkaa länsimaalaisena turistina nipottaa muutamasta eurosta, mutta jokin tässä haiskahti enkä oikein jaksa uskoa että rahat tosiaan menisivät kyseisiin tarkoituksiin. Kertokoon joku jos tietää, onko tosiaan näin? Me kumminkin maksoimme tuon 15 bolivianoa (2,1€) per henkilö ja jatkoimme matkaamme. Itseasiassa pääsymaksu saarelle oli samat 15 bolivianoa henkilöltä (se selvisi meille poika kaksikolta, jotka olivat kertoneet meille tästä lipusta). Muita maksuja meidän matkan varrellemme ei sattunut, mutta ilmeisesti tuolla saattaa olla toisellakin puolella saarta kulkeville poluilla maksun perijöitä, joten kannattaa siis pitää rahaa jonkin verran ylimääräistä mukana. Mainittakoon, että tässä vaiheessa olimme noin puolessa välissä matkaa ja jos alku sujui kuin siivillä, ei loppu ollut aivan yhtä jouhevaa matkantekoa. Keskusaukion jälkeen matkaa alamäkeen jatkettuamme tie kääntyi kohti rantaa. Ennen rantaa tie muuttuu poluksi ja kääntyy oikealle jatkuen pienen sillan yli. Tässä me ajauduimme harhaan - ja niin varmaan moni muukin.. Kannattaa siis jatkaa suoraan jyrkkään ylämäkeen, jossa oli muistikuvieni mukaan myös portaikkoa - vaikka vasemmalle sillan jälkeen jatkuva polku näyttäisi kuinka houkuttelevalta! Jatka talsimista läpi luonnon ja ympäröivien viljelyspeltojen kunnes saavut T-risteykseen. Tässä vaiheessa me valitsimme vasemman käden suunnan ja pian olimmekin seuraavassa kyläpahasessa josta alkoi löytyä myös ravintoloita ja majoituspaikkoja. Siinä polkukin muuttui jossain vaiheessa portaikoksi ja pääsimme kipsuttelemaan loppumatkan alamäkeen. Saavuttuamme sataman tuntumaan otimme lounasta ja ehdimme juuri ja juuri veneelle - tai siltä se tuntui mutta eihän paatti toki ajallaan lähtenyt vaan kyllä koko maksanut porukka odotettiin kyytiin. Osa oli jäänyt saarelle yöksi, joten meillä oli reilusti tilaa ja saimme oikaistua penkeille. Sen verran voimille tuo päivän patikointi otti että unessa kävin keinuvasta kyydistä huolimatta. Cobacabanaan saavuttuamme pidimme kiirettä takaisin hotellille, matkan varrella ostimme La Pazin bussiin liput ja kirjaimellisesti pistimme juoksuksi. Onneksi ehdimme hankea rinkat hotellilta ja palata Cobacabanan keskustan aukion laidalle, josta bussi starttasi. Tiukille veti, mutta näin vain ehdimme kyytiin ja siitäpä alkoikin yksi elämäni ikimuistoisimmista matkoista - eikä välttämättä siinä positiivisimmassa merkityksessä..

Meidän kosketuksemme Cobacabanaan ja Isla del Soliin jäi varsin lyhyeksi. Päiviä Bolivialle oli varattu viisi, joten emme halunneet jäädä paikoillemme, vaan jatkaa eteenpäin La Paziin - Bolivian pääkaupunkiin - ja nähdä jotain muutakin. Jos meillä olisi ollut edes yksi yö enemmän, olisi ehdottomasti kannattanut jäädä saarelle yöksi ja kierrellä siellä kahtena päivänä. Sekä pohjois- että eteläosissa saarta on Inka raunioita ja vaikka saarella oli hieman rahastuksen makua tuossa teiden käytöstä perittävässä maksussa, ei se loppujen lopuksi keventänyt kukkaroamme montaa euroa. Polkuja riittää tallattavaksi ristiin rastiin ja kyllä me tykkäsimme järven yli avautuvasta maisemasta, sitä oli ihasteltava aina vähän väliä.